Kiitos paljon Darja, kun muistit minua =0)





Säännöt:


1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.


2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.


3. Nimeä seitsemän muuta ja linkitä heidän bloginsa.(määrä vapaa)


4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Minä annan ruusun heille:

Minun täytyy tämä jättää vielä tyhjäksi, olemme tässä juuri tekemässä lähtöä laivarantaan joten sunnuntaina sitten pistän tämän jakoon.. =)


/muoksis.

1. Akileijalle ihastun kerta toisensa jälkeen hänen aivan ihaniin kuviin ja kauniisiin askarteluihin, joten sinulle ehdottomasti tahdon tämän ruusun antaa.

2. Timjamiinille vaikka osa asioista on vielä täysin uusia sinulle ihailen innostustasi ja kauniita 3D kortteja joiden leikkelyyn ei omat hermot tahdo riittää ollenkaan.

3. Merjalle Kaunis arki kotiisi blogin pitäjälle jonka kauniit tekeleet ja upeat kuvat saavat minutkin aina innostumaan kodin laitosta ja kaikesta pienestä sisutus näpertelystä.

4.  Maaretille joka aina ihailtavan positiivisesti kannustaa muita kommenteillaan minun ja monien muiden blogeissa. Ja tekee aivan ihania kortteja ja muitakin askarteluja. Päälimäisenä jäänyt itselleni mieleen iloinen persoona Vihdin blogi tapaamisessa.


5. Sirpaliinalle joka tekee ehkä hienoimpia kortteja ikinä..=0) Livenä näyttivät vielä hienommilta mitä blogissa, vaikka sieläkin hienoja ovat.

Tiedän että ainakin osalla teistä tämä tunnustus jo on, mutta halusin kuitenkin antaa tämän teille, siitä huolimatta. Ketään en velvoita tätä välttämättä kenellekkään jakamaan, mutta ihan miten kukin tahtoo. Ja tuo kommentointi miksi palkinnon antaa ei ole ollenkaan välttämätöntä. Itse vain halusin muutamalla sanalla näitä blogeja ja niiden pitäjiä hehkuttaa..=0)